Arjen ja asumisen turvallisuus
Asumisen ja arjen turvallisuuden kehittäminen on tärkeä osa SPEKin toimintaa. SPEKin tavoitteena on onnettomuuksien määrän väheneminen ja vaaratilanteiden aiheuttamien vaikutusten rajoittaminen.
Sisäisen turvallisuuden vahva kansalaissektori
SPEK tukee laajasti pelastusalalla toimivia ja muita sisäiseen turvallisuuteen liittyviä järjestöjä ja kansalaistoimijoita. Tavoitteena on, että jokaisella on mahdollisuus osallistua turvallisuutta lisäävään kansalaistoimintaan.
Päivitä osaamisesi ja panosta työpaikkasi turvallisuuteen
SPEK tarjoaa yrityksille asiantuntijapalveluita ja koulutusta. SPEK järjestää niin avoimia kursseja kuin räätälöityäkin koulutusta, sekä kouluttaa myös asuinkiinteistöjen turvallisuushenkilöstöä.
Koko yhteiskunnan turvallisuustoimija
SPEK palvelee kansalaisia, päätöksentekijöitä ja elinkeinoelämää. SPEKin toiminnassa painottuu laaja-alainen eri sektorit ylittävä yhteistyö. Tavoitteena on turvallinen ja kriisinkestävä yhteiskunta, jonka valmiudet häiriötilanteiden hallintaan perustuvat julkisen sektorin, kansalaisyhteiskunnan sekä elinkeinoelämän yhteistyöhön. SPEK toimii jäsentensä kanssa rajapintana ja osallistuu alan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
SPEKin visio on, että Suomessa asuu turvallisuustietoisia ja -taitoisia ihmisiä sekä yhteisöjä turvallisessa ympäristössä. Erilaisissa verkostoissa toimivat turvallisuuskoulutetut kansalaiset ovat SPEKin keskeinen voimavara.
Tutustu tästä SPEKin toimintaan
Selaa aiheeseen liittyviä sivuja: